Tracy Hickman

Tracy Hickman (1955–) on yhdysvaltalainen fantasiakirjailija ja pelisuunnittelija. Hän on kirjoittanut yhdessä Margaret Weisin kanssa (1948–) kymmeniä romaaneja, myös alkuperäiset Dragonlance-romaanit. Yhteensä Hickman on kirjoittanut yksin tai yhdessä toisten kirjoittajien kanssa yli 60 teosta.

Hickman alkoi työskennellä pelisuunnittelijana Dungeon & Dragons -kustantaja TSR:llä vuonna 1982, jolloin TSR osti hänen ja hänen puolisonsa Laura Hickmanin seikkailupelit. Pian syntyi idea Dragonlancesta eli lohikäärmeiden maailmaan sijoittuvasta roolipelistä. Kun Hickman alkoi kirjoittaa Margaret Weisin kanssa Dragonlance-romaaneja, syntyi pelifiktion genre. Ensimmäiseen sarjaan, Dragonlance-kronikoihin, kuuluu kolme kirjaa: Syyshämärän lohikäärmeet, Talviyön lohikäärmeet ja Kevätaamun lohikäärmeet. Kronikoita seurasi uusi trilogia, Dragonlance – Legendat: Kaksosten aika, Kaksosten sota ja Kaksosten koetus.

Pian Dragonlanceen kuului kymmeniä kirjoja, joilla oli myös muita tekijöitä. Vuodesta 2007 alkoi jakso, jolloin uusia kirjoja ei ilmestynyt, ennen kuin vuonna 2019 Hickman ja Weis alkoivat suunnitella uutta trilogiaa. Dragonlance – Kohtalot -trilogian ensimmäinen kirja on Petoksen lohikäärmeet (2024).

Hickman on julkaissut kaikkiaan yli 30 romaania Margaret Weisin kanssa. Niihin kuuluvat Dragonlance-kirjojen lisäksi muiden muassa Mustamiekka– ja Profeetan ruusu -sarjat. Hickman on suunnitellut vuosikymmenten ajan Laura Hickmanin kanssa myös lukuisia menestyksekkäitä pelejä, joiden suosion polkaisi alkuun Dungeons & Dragonsin Ravenloft jo vuonna 1983.