Hugo Pratt
Hugo Pratt (1927–1995) on yksi sarjakuvataiteen suurista nimistä ja kenties tunnetuin italialainen sarjakuvataiteilija. Prattin maine pohjaa vetävän tarinankerronnan ja historiallisen syvyyden yhdistämiseen.
Prattin tunnetuin hahmo on laivaton merikapteeni Corto Maltese, jonka seikkailut maailmanhistorian käännekohdissa ilmestyivät alun perin vuosina 1967–1988. Corto on noussut sarjakuvan klassikoksi. Jalava on julkaissut kaikki Corton seikkailut suomeksi 12 albumissa.
Corto Maltese on noussut sarjakuvan klassikoksi, eikä hänen tarinansa päättynyt Prattin kuolemaan. Vuonna 2015 julkaistiin ensimmäinen uusi, espanjalaisten Juan Díaz Canalesin piirtämä ja Rubén Pellejeron kirjoittama Corto-albumi Keskiyön auringon alla. Sitä ovat seuranneet Ekvatoria, Tarowean: yllätysten päivä, Berliinin yösoitto ja Elämänviiva. Canalesin ja Pellejeron Cortoja on ylistetty Prattin tyylille uskollisina mutta silti itsenäisinä ja omalakisina teoksina.
Vuonna 2021 alkoi uusi aikakausi, kun ensijulkaisunsa sai Martin Quenehenin kirjoittama ja Bastien Vivésin kuvittama, nuoren Corton seikkailuista kertova Musta valtameri (Jalava, 2024). Prattin tyyliin tottuneiden lukijoiden mielipiteitä jakanut albumi on ollut Ranskassa arvostelu- ja myyntimenestys.
Suomessa Corto Maltesen seikkailuja on kääntänyt alusta alkaen sarjakuvaneuvos Heikki Kaukoranta.
